Meitä oli varoiteltu yhdistelmästä elokuu, sunnuntai ja saksalainen moottoritie. Hotellimme isäntäkin oli juuri viikkoa aiemmin tullut Belgiasta sunnuntaina ja kokemus oli kuulemma painajaismainen. Niinpä päätimme ottaa varaslähdön ja ehtiä mahdollisimman pitkälle kohti Lindlaria ennen kuin lomalaiset tukkivat tiet.
Pelottelu osoittautui ihan turhaksi. Starttasimme 6:30 Oldenburgista ja parin ensimmäisen tunnin aikana tiet olivat lähes tyhjiä. Ole levää ja suoraa baanaa, jota laskettaa. Ja kyllähän me pojat lasketimmekin... Bensatankillinen, joka kotimaassa riittää vajaalle 400 kilometrille hupeni täällä kahdessa ja puolessa sadassa. Lisäksi havaitsimme sen ilmiön, että oman pyöräni lisävalot yms aerodynamiikan pilaavat varusteet rassaavat kovassa vauhdissa bensataloutta todella raskaasti. Joken lähes vakiopyörä pääsee tankillisella kymmeniä kilometrjä pidemmälle kuin meikäläisen joulukuusi...
Lindlarissa muuten taas piti poiketa sen vuoksi, että Jokelle piti saada samanlaiset hellekelien ajosaappaat, jollaiset olin itselleni hankkinut – nimittäin BMW Air Flow 2:set. Kengät ovat Suomessa tilaustavaraa, ja niiden hankinta meni itsellänikin niin viime tippaan, että toista paria emme olisi enää Jokelle Suomeen saaneet. Niinpä eräs tuttumme hankki sellaiset Saksasta, ja me kävimme hakemassa kengät Lindlarista.
Samalla tapasimme myös Amerikkaan lähdössä olevat saksalaiset ystävämme. Heidän oma ja pyöriensä lento oli tänään sunnuntaina ja siinä tarinoidessamme mitä kaikkea rajamuodollisuuksia on Kanadasta USA:aan pyrittäessä, kävi ilmi, että Arin ajokortti ei ollut mukana! Piru periköön! Ajokortti sijaitsee lompakkoni läpinäkyvässä ajokorttitaskussa ja olin jo aiemmin päättänyt, että sitä lompakkoa en ota mukaani. Se on jo hajoamassa ja siellä on miljoona muovikorttia, joilla ei tee yhtään mitään Suomen ulkopuolella. Niinpä otin kotimaan lompsasta vain luottokortit ja sijoitin ne pienempään matkalompsaan. Ajokortti ei käynyt mielessäkään eikä olisi oikeastaan voinutkaan, sillä olin jo usean viikon ajan rakennellut muistilistaa mukaan otettavista tavaroista / dokumenteista eikä ajokortti jostakin syystä ollut listallani…
No mitäs nyt sitten, ilman (mukana olevaa) ajokorttia olen jo kaahannut kolmen maan läpi, mutta voi olla, että en pääse liikenteeseen Kanadassa enkä ainakaan pääse USA:n rajan yli, se nyt on ihan varmaa.
Ei muuta kuin heti maanantaiaamuna soittamaan kaikki kuriirifirmat läpi ja varmistamaan mikä niistä hoitaa yhden kirjekuoren Kanadaan keskiviikoksi. Saas nähdä kuinka onnistuu…
Löysimme sitten sunnuntai-iltapäivällä Aviapartnersin rahdinkäsittelyhallin Frankfurtin lentokentän Cargo City Süd:istä. Pyörät otettiin vastaan, mutta meitä kehotettiin hankkiutumaan eroon kaikista epäilyttävistä aerosoleista tai paineastioista sekä nesteistä. Niinpä roskikseen lensivät renkaanpaikkausspray, renkaan täyttöön varatut pienet painepatruunat, urheilujuomatiiviste sekä urheilujuomajauhe.
Radion antenni irti, akun miinusjohto irti ja pyörän laukut lukkoon, siinä kaikki. Rahtifirma hoitaa loput. Tätä kirjoitettaessa olemme vielä epävarmoja pitääkö meidän käydä hoitamassa tullaus täällä Saksassa vai hoitaako sen joku muu taho. Aamulla käymme vielä varmistamassa sen.
Muutamia kuvankin olen yrittänyt liittää tähän tarinaan, mutta tuon profiilikuvan lisäksi en ole onnistunut saamaan niitä näkyville vielä . Paneudun asiaan myöhemmin, mutta nyt on painuttava pehkuihin..
maanantaina, elokuuta 14, 2006
Matka alkoi..Hyvinkää- Turku – Tukholma – Oldenburg Im Holstein
No niin, matkaan pääsin Hyvinkäältä kohti Turkua tunnin alun perin suunnittelemastani myöhässä eli tasan kello 15. Pyörän matkamittarin lukemat olivat 40222. Pysähdyin matkalla Forssan isoilla liikenneasemilla yrittäen etsiä virallisia FIN-tarroja ja Suomen lipputarroja. Turha toivo, kaikkea muuta kyllä oli kaupan kirjoista jäätelöön, mutta ei näitä. Itselläni on tosin kohtuullisen kokoinen Suomen lippu varattuna liehumaan lipputangossa jahka päästään uudelle mantereelle.
Poikkesin Tarvasjoella Joken firmassa, jonka pihalla vahattiin pyörien keulat ötököiden poistamisen helpottamiseksi. Pyörien pitää olla lentorahtauksessa puhtaita eikä liiskantuneita ötököitä sallita siirtyvän mantereelta toiselle. Illalla sitten lähdettiin Silja Europalla kohti Tukholmaa. Pyörien kiinnittäminen Siljalla oli juuri niin naurettavaa kuin olimme vähän pelänneetkin. Muutama nailonköyden pätkä kaiteessa, joiden avulla ei paljon naurata sidoskella 400 kilon painoista mopoa… Nykyisellä Siljan emoyhtiöllä ei Tallinkin Autoexpresseillä lukemattomia kertoja Tallinnaan matkustaneena odotin kyllä parempaa ja lohkaisinkin siitä eräälle kolmea raitaa poleteissaan kantavalle valkopaitaiselle herrasmiehelle. Hän vakuutti minulle, että kyllä ne pysyy ja koskaan ei ole pyöriä heillä vielä kaatunut…Niinpä niin, on tietysti totta, että Tallinnan pikalaivat ovat paljon alttiimpia tuulille ja tuiverruksille kuin nämä Ruotsiin seilaavat kivitalot.
Tukholmassa oltiin aamuseitsemältä paikallista aikaa ja pienen ”nukahtamisesta” johtuneen eksymisen jälkeen päästiin matkaan kohti Helsingborgia. Loppumatkalla alkoi sataa , mutta Tanskan puolelle päästyämme keli kuivui.
Eikä tähänkään asti päästy ilman kommelluksia…Ajojärjestyksemme on ollut käytännön syistä se, että minä ajan edellä navigaattorini kanssa ja Jokke peesaa. Ja tämä on osoittautunut tähän mennessä ihan korvaamattomaksi – nimittäin Jokke keräilee ne tavarat, jotka minä poika pudottelen mennessäni. Tähän mennessä saldona on yksi nahkainen kaulan tuulisuoja, yksi pari Sweep Fly ajohanskoja ja yksi tavarakassin sadesuoja. Kaulan tuulisuoja putosi Liedon keskustaan, hanskat ruotsalaisen huoltoaseman pihalle ja takakassin sadesuojan lento oli hurjin tilanne. Se nimittäin irtosi noin sadanneljänkympin vauhdissa tanskalaisella kolmikaistaisella moottoritiellä takapenkillä sidottuna olevan kassini päältä. Suojus pyöri pari sekuntia jopa sylissäni, johtuen pyöräni takatuulta kehittävästä aerodynamiikasta, mutta en heti tajunnut mistä oli kyse ja kun tajusin oli jo myöhäistä saada sitä kiinni. Jokke tajusi heti, että taas Arilta lentää tavaraa, ja vaikka ajoimme ohituskaistalla hän veti kylmästi tien reunaan ja pysähtyi. Itse sain pysäytetyksi vasta noin puolen kilometrin päähän ja jätin mopon moottoritien reunaan hätävilkut päällä ja lähdin kävelemään kohti samalla tavalla pysäköityä Joken pyörää. Hän puolestaan juoksi tulosuuntaamme saman puolen kilometriä ja jollain uskomattomalla tempulla kävi hakemassa kolmikaistaiselta autoja täynnä olevalta moottoritieltä laukkuni sadesuojan… Siinä vaiheessa kun olin itse päässyt Joken pyörän luo oli hän jo palamassa hullunrohkealta juoksulenkiltään.. Eihän siinä taas muu auttanut kuin syvään kumartaen kiittää häntä jälleen kerran…
Yöksi pääsimme erään suomalaismotoristin suosittelemaan hotelli Hoheluftiin Sakasn Oldenburg Im Holsteinissa.
Selkäni oli todella jäykkä 840 ajokilometrin jälkeen ja illalla jumppasin, kävelin, roikuin ovenkamanassa ja muutenkin venyttelin minkä kykenin.
Poikkesin Tarvasjoella Joken firmassa, jonka pihalla vahattiin pyörien keulat ötököiden poistamisen helpottamiseksi. Pyörien pitää olla lentorahtauksessa puhtaita eikä liiskantuneita ötököitä sallita siirtyvän mantereelta toiselle. Illalla sitten lähdettiin Silja Europalla kohti Tukholmaa. Pyörien kiinnittäminen Siljalla oli juuri niin naurettavaa kuin olimme vähän pelänneetkin. Muutama nailonköyden pätkä kaiteessa, joiden avulla ei paljon naurata sidoskella 400 kilon painoista mopoa… Nykyisellä Siljan emoyhtiöllä ei Tallinkin Autoexpresseillä lukemattomia kertoja Tallinnaan matkustaneena odotin kyllä parempaa ja lohkaisinkin siitä eräälle kolmea raitaa poleteissaan kantavalle valkopaitaiselle herrasmiehelle. Hän vakuutti minulle, että kyllä ne pysyy ja koskaan ei ole pyöriä heillä vielä kaatunut…Niinpä niin, on tietysti totta, että Tallinnan pikalaivat ovat paljon alttiimpia tuulille ja tuiverruksille kuin nämä Ruotsiin seilaavat kivitalot.
Tukholmassa oltiin aamuseitsemältä paikallista aikaa ja pienen ”nukahtamisesta” johtuneen eksymisen jälkeen päästiin matkaan kohti Helsingborgia. Loppumatkalla alkoi sataa , mutta Tanskan puolelle päästyämme keli kuivui.
Eikä tähänkään asti päästy ilman kommelluksia…Ajojärjestyksemme on ollut käytännön syistä se, että minä ajan edellä navigaattorini kanssa ja Jokke peesaa. Ja tämä on osoittautunut tähän mennessä ihan korvaamattomaksi – nimittäin Jokke keräilee ne tavarat, jotka minä poika pudottelen mennessäni. Tähän mennessä saldona on yksi nahkainen kaulan tuulisuoja, yksi pari Sweep Fly ajohanskoja ja yksi tavarakassin sadesuoja. Kaulan tuulisuoja putosi Liedon keskustaan, hanskat ruotsalaisen huoltoaseman pihalle ja takakassin sadesuojan lento oli hurjin tilanne. Se nimittäin irtosi noin sadanneljänkympin vauhdissa tanskalaisella kolmikaistaisella moottoritiellä takapenkillä sidottuna olevan kassini päältä. Suojus pyöri pari sekuntia jopa sylissäni, johtuen pyöräni takatuulta kehittävästä aerodynamiikasta, mutta en heti tajunnut mistä oli kyse ja kun tajusin oli jo myöhäistä saada sitä kiinni. Jokke tajusi heti, että taas Arilta lentää tavaraa, ja vaikka ajoimme ohituskaistalla hän veti kylmästi tien reunaan ja pysähtyi. Itse sain pysäytetyksi vasta noin puolen kilometrin päähän ja jätin mopon moottoritien reunaan hätävilkut päällä ja lähdin kävelemään kohti samalla tavalla pysäköityä Joken pyörää. Hän puolestaan juoksi tulosuuntaamme saman puolen kilometriä ja jollain uskomattomalla tempulla kävi hakemassa kolmikaistaiselta autoja täynnä olevalta moottoritieltä laukkuni sadesuojan… Siinä vaiheessa kun olin itse päässyt Joken pyörän luo oli hän jo palamassa hullunrohkealta juoksulenkiltään.. Eihän siinä taas muu auttanut kuin syvään kumartaen kiittää häntä jälleen kerran…
Yöksi pääsimme erään suomalaismotoristin suosittelemaan hotelli Hoheluftiin Sakasn Oldenburg Im Holsteinissa.
Selkäni oli todella jäykkä 840 ajokilometrin jälkeen ja illalla jumppasin, kävelin, roikuin ovenkamanassa ja muutenkin venyttelin minkä kykenin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)