Ajoreittimme taas keltaisella, jos se nyt mitenkään näkyy...
Heräsimme Rickin camperissä (semmoisessa pick-upin lavalle asennettavassa) puoli seitsemän aikoihin. Talon väki oli jo lähdössä kuka kouluun ja kuka töihin, joten ryhdyimme mekin siinä sitten kokoilemaan kamojamme. Olin onnistunut edellisiltana polttamaan kaikki 30 ampeerin pääsulakkeeni kokeillessani kaikkia neljiä Xenon-valojani. Nyt jälkikäteen ajateltuna olin hölmöillyt asennuksessa, vaikka kaikki kyllä jostain syystä toimi kotimaassa kokeillessani niitä. Pyörässäni on kolme Xenon-kaukovaloa, joiden muuntajat yrittävät sytyttää valot yhtä aikaa. Kolmenkymmenen ampeerin sulake ei mitenkään voikaan kestää kolmen muuntajan yhtäaikaista sytytystä kun Mäkisen Mikko Xenonvalot.com:ista kertoi, että autokäytössäkin yhtä valoa kohti laitetaan jo 25 ampeerin proppu.
No yhtä kaikki, haimme aamulla autotarvikeliikkeestä lisää sulakkeita ja saimme moponi muut systeemit toimimaan ja nyt sitten vaan jätetään ne Xenonpitkät suosiolla käyttämättä ja ajellaan vaan halogeeneilla (onneksi niitäkin on sentään pari kpl…) Talveksi on sitten tiedossa uusia ”johtopäätöksiä”….
Liikkeellä olimme sulakkeiden metsästyksen takia vasta puoli kymmeneltä ja päivä alkoi porottaa ihan kohtuullisesti. Suuntasimme suoran etelään tavataksemme Bill Garrisonin, joka on yksi BMWLT-foorumilaisita. Olimme sopineet hänen kanssaan treffit Colorado Springsiin ja minulla oli mukanani eräitä Biltemasta hankkimiani kilkuttimia Billin pyörään. (Hänessä kun on vähän samanlaista moponvirittelijän vikaa kuin meikäläisessä.)
Lähdimme Denveristä etelään maantie 83:a pitkin Interstate 25:n sijaan. Tie oli ihan kohtuullisen maisemallinen siinä määrin kuin se nyt voi näillä selkosilla ylipäänsä olla. Olimme jo sen verran itään Kalliovuorista, että mitään serpentiinejä ei tietenkään ollut odotettavissa. Olimme Colorado Springsissä noin yhdentoista maissa ja Garmin Streetpilot 2610 vei perille kuin taksikuski konsanaan. Ilma oli jo tuossa vaiheessa 32 C. Törisimme Billin ja hänen työkavereidensa kanssa reilun puoli tuntia ja jatkoimme matkaa. Tällä kertaa painelimme Interstate 25:a kohti New Mexicoa ja siellä sijaitsevaa Ratonin kaupunkia (230 km) , josta meidän oli määrä lähteä sitten kaakkoon kohti Texasin pohjoisosia.
Tämän pätkän ainoa "tapahtuma" oli kun sataa kolmeakymppiä painelevan rekan oikea takapyörä räjähti juuri kun olin ohituskaistalla sen takavasemmalla. Edessäni oleva VW Passat ryhtyi jarruttelemaan ja itsellänikin oli siinä vaiheessa pientä ohjelmaa renkaankappaleiden sinkoillessa pitkin ja poikin... Isoimmat riekaleet onneksi lensivät ojan puolelle ja rekkakuski jatkoi kylmän rauhallisesti ilman mitään hidasteluita.
Highway 64 (myöhemmin 87) vei meitä kohti Teksasin lakeuksia. New Mexico oli siltä pieneltä osalta jonka näimme ihan kaunista ja kumpuilevaa sekä suhteellisen vehreätä maisemaa. Teksasisissa ajelimme läpi pienten kylien (Texline, Perico, Ware, Bolin…) kunnes saavuimme Dalhartiin (asukasmäärä 6786). Siellä asetuimme Holiday Inn:iin lämpömittarin huidellessa noin 35 asteessa. Ja illalla huomasimme myös, että meiltä oli varastettu tunti! Olimme siirtyneet Mountain Time –aikavyöhykkeeltä Central Time –vyöhykkeelle. Voihan syyhy sentään…ja kirjoiteltavaa oli vaikka kuinka paljon. Nukkumaan pääsin jo vartin yli yksi perjantain puolella…
Kuvassa Bill Garrison (kolmas vasemmalta) työtovereinen ihmettelemässä Suomipoikien mopoja...
Uuden Meksikon suoria, tosin vielä pidempiä oli tulossa...
