Tälle perjantaipäivälle emme odottaneet ihmeellisiä nähtävyyksiä, joten tavoitteena oli päästä aika pitkälle, ehkä aina Yellowstonen porteille saakka. (Alkuperäisen suunnitelmamme mukaan meidän piti olla Yellowstonessa vasta lauantai-iltana.) Lomalla kun ollaan niin heräilimme jo puoli kuuden aikaan ja söimme aamiaiseksi edellisillalta säästämämme Subway-patongin puolikkaat. Sitten tankkasimme mopot ja 07:08 lähdimme Browningista. Lämpömittari näytti 11 astetta, joten verkkomallisen ajotakin päälle sadetakki ja housujen alle pitkät kalsarit niin tarkeni. Huoltoasemalla kysyimme, onko Mustajalkaintiaanien reservaatin läpi tehty tie ajokelpoinen / päällystetty ja kuulemma on. Siispä sille sitten. Navigaattorin mukaan tiellä oli pituutta 71 km ja olipa taas tämäkin tie aivan huikea kokemus – monessakin mielessä. Montana(kin) käyttää itsestään nimitystä ”Big Sky State”. Tuo on erittäin hyvä nimitys erityisesti tänä pilvettömänä aamuna auringon noustessa ja valaistessa lähes silmänkantamattomiin ylettyvät laidunkukkulat ja niiden takana siintävät Kalliovuoret.
Karttaan alue on merkitty intiaanireservaatiksi ja varmaan se sitä onkin. Emme tietenkään nähneet yhtään tiipiitä vaan ankean näköisiä pikku taloja tai asuntovaunun rötisköjä tien alkuosan varrella. Aika armottomat asuinolosuhteen varsinkin talvella…
Ja kun kerran kaksipyöräisellä ollaan liikkeellä pitää mainita myös tiestä itsestään: Ns. ”alan miehille / naisille” riittää kun kertoo, että tapasimme koko 70 km aikana neljä autoa ja tie kaarteli loivassa kumpuilevassa maastossa eikä yksikään kaarre ollut "pimeä", joka taas johtui siitä, että puita tai edes pensaita ei näkynyt missään…Tosin viimeiseltä 18 kilometriltä puuttui myös päällyste, liekö määrärahat loppuneet, mutta ihan hyvin sieltä yli 400-kiloisella ”soraenskalla” tultiin.
Ajelimme pääasiassa kaksikaistaisia maanteitä myöten, väliin mahtui myös noin 70 km pätkä Interstate 15:a , joka oli moottoritieksi todella mielenkiintoinen ja vaihteleva.
Sään puolesta olemme odotelleet milloin ne kuuluisat murhaavat helteet oikein alkavat. Toistaiseksi kelit ovat olleet aivan ihanteelliset eli aamut kohtalaisen viileitä (11 - 13 astetta) ja iltapäivän korkeimmat lämpötilat ovat olleet noin 25 astetta. Eli päivän edetessä on varustusta voinut asteittain vähentää, mutta vielä ei ole ollut tilaisuutta jättää pelkkää T-paitaa BMW Venting Machine -ajoasun alle, sen verran vetoisa se on. Hankin ajokengiksi BMW Air Flow 2:set ja onneksi tulin ottaaneeksi mukaan myös lumilautailussa käyttämäni paksut villasukat. Ne on ollut pakko panna jalkaan aamulla ja tänäänkin pidin niitä koko päivän, koska noissa ajokengissä tulee muuten vilu!
Mopot on pelanneet ihan hyvin toistaiseksi. Joken pyörästä paloi ajovalon H7 polttimo, mutta sellainenkin löytyi täältä West Yellowstonen autotarvikeliikkeestä. Lampun vaihdoimme pestyämme pyörät ensit puhtaiksi tähän astisista pölyistä ja ötököistä, joita on pläjähdellyt yllättävän vähän. Liekö kuivuus sitten verottanut niitä täälläkin...
Pyörämme ja eritoten mastoissa liehuvat Suomen liput herättävät ansaittua huomiota. Käytännössä jokaisen pysähtymisen yhteydessä saamme tehdä selkoa reissustamme ja pyöristämme, jotka totisesti ovat vähemmistönä tässä Harrikoiden ja GoldWingien luvatussa maassa.
Yhteydenpidon osalta näyttäisi siltä, että suomalaisella (3-taajuus)kännykällä joutaa heittää vesilintua ainakin näillä selkosilla. Ei mitään kenttää kahteen päivään sitten Kanadan rajan. Denverissä kuulemma saattaa toimia ja ehkä Atlantassakin. Jippii.... taitaa tulla ostamamme puheaikakortti tarpeeseen.
Yösijan saimme Best Western -ketjun motellista, joka on hieman toista maata kuin edellisyön majapaikka. Tosin on hintakin sitten tupla... Tämä West Yellowstonen kaupunki on tietysti Browningin täydellinen vastakohta muutenkin. Tämä elää turisteista ja sen tietysti näkee kaikesta.
Huomisen suunnitelmana on sitten ihmetellä Yellowstonen nähtävyydet ja ajaa noin reilut 320 km vuosisyheröä yöpymään Red Lodge - nimiseen paikkaan Montanan puolelle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti