Perjantaille olimme suunnitellet taas kunnollisen ajopäivän ja niinpä kello soimaan kuudelta ja baanalle klo 7:30. Maisemat Oklahoma Citystä lähtien olivat aika mitäänsanomattomia.
Meillä oli taas treffit iltapäivällä / illalla Malcom McGeen kanssa (tuttuni BMWLT.com –foorumilta), joka myös halusi tavata hullut suomalaiset ihan elävinä. Olimme sopineet, että buukkaudumme johonkin Little Rockin motelliin ja käymme sitten porukalla illallisella tms. Samalla kun sovimme tästä (edellisiltana puhelimitse), hän antoi meille vinkkejä mielenkiintoisista mutkateistä, joita oli matkalla Little Rockiin. Meidän oli määrä soitella toisillemme siinä kahden maissa iltapäivällä ja selvitellä tarkemmat olinpaikkamme. Aika pian Oklahoma Citystä lähtömme jälkeen ja poistuttuamme Interstate 40:ltä kännykkämme pimenivät jälleen.
Ajelimme omaan tahtiimme pikkuteitä läpi oklahomalaisten pikkukaupunkien ja yli Ozark- vuorten navigaattorin opastamana ja saavuttuamme Arkansasin puolelle tiet muuttuivat ”mopoystävällisiksi”. Eräästä pihasta peräämme lyöttäytyi aito Harikkapappa hihattomassa paidassa poninhätä liehuen ja lähti kannustamaan meitä eteenpäin. Itselläni paloi jo bensamäärän varoitusvalo ja samalla kun näytimme Harrikkapapalle miten matkasohvalla mennään mutkateitä yritin etsiä navigaattorista lähintä huoltoasemaa. Harrikka jäi aina mutkissa ja saavutti suorilla kun meikäläinen yritti säästellä bensaa ja toivoa huoltoaseman jo lopulta ilmestyvän. Navigaattori komensi kääntymään eräästä risteyksestä vasemmalle, mutta tie näytti sen verran autiolta, että en kääntynyt sinne vaan jatkoin lähes vapaalla rullaten ajamaamme leveämpää tietä päätellen huoltiskan olevan tämän varrella. Samalla kun Harrikkapappa puhalsi ohi näin vastaan tulevan Bemu LT:n ja kuski morjensti asiaankuuluvasti lapanen korkealla ja niin tietysti mekin. Ihmettelin tietysti harvinaista tapausta (tämä oli kokonaista kuudes BMW K 1200 LT, jonka olimme nähneet tuhansien Harrikoiden ja Wingien seassa) ja kun ajoin jo valmiiksi hiljaa näin taustapeilistä LT-kuskin tekevän U-käännöstä. Mielessäni kävi, että kyseessä täytyy olla joku LT-foorumilaisista, joka huomasi Suomen liput liehumassa pyörissämme ja haluaa morjenstaa, joten pysäytimme. LT:n selästä nousi lähes kaksimetrinen jättiläinen täydessä kevlarverkkopuvussa ja kokokypärässä ja kertoi olevansa Malcom McGee! Hän oli lähtenyt meitä vastaan Little Rockista ja täytyy sanoa, että oli ihme tuuri, että tapasimme. Jos bensani ei olisi ollut vähissä olisimme kääntyneet sille navigaattorin osoittamalle pikkutielle juuri kymmenen sekuntia ennen hänen saapumistaan ja hän olisi jatkanut risteyksestä suoraan meidän ajaessamme poispäin…Malcom vain kehui suunnitelleensa tapaavansa meidät jossain täällä. Niinpä niin, me olimme jo siinä vaiheessa ajelleet yli 400 km ja hänkin oli tullut Little Rockista yli 250 km mutta hänelle oli kuitenkin jäänyt edellisiltaisen puhelinkeskustelumme perusteella käsitys ajamastamme reitistä ja sen mukaan hän suunnisti...
Huoltsikkakin muuten löytyi muutaman sadan metrin päästä tapaamispaikastamme ja siellähän olikin jo meitä kirittänyt Harrikkapappa ja ainakin parikymmentä muuta hänen kolleegaansa. Nämä tulivat kuorossa ihmettelemään pyöriämme ja matkakertomustamme. Siinä sitten morjenstelimme puolin ja tosin ja toivoteltiin hyvää matkaa kun Harrikat lähtivät yhteen suuntaan ja me Malcomin vetämänä toiseen. Hän tuntui tietävän kaikki Little Rockin ympäristön mutkatiet ja asiallisella tutkanpaljastimella varustettuna hän olikin sopiva veturi. Me roikuimme Joken kanssa tiukasti perässä täyteen lastattuine pyörinemme samalla kun Malcom lasketteli menemään takalaukuttomaksi kevennetyllä ja erikoisiskunvaimentimilla varustetulla ”rata-LT:llä”. Olipas haipakkaa ja ilman paikallisopasta emme olisi näitä teitä osannet ikinä koluta!
Malcom tarjosi meille illallisen neworleanstyylisessä Cajun Fish –ravintolassa. Me kiitimme ja kättelimme hyvästiksi, koska hän ei ole tulossa LT-ralliin.
Ilma oli muuten itään päin mentäessä muuttunut entistä nihkeämmäksi tolkuttoman kosteusprosentin johdosta. Lämpömittari osoittaa ”enää” +35 C mutta ilman kosteus huitelee jossain yhdeksän kympin pahemmalla puolella. Jokkekin vitsaili kotiin soittaessaan, että on täälläkin helleraja (+26 C) mennyt rikki pari kertaa – tosin ylhäältä päin…
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti